Hänen nimensä on Shevis - whippet tuli taloon

Kirjoittanut: Iisa M.

Keväällä 2018

Sitä neuvotaan aina harkitsemaan tarkkaan koiranhankinnassa. Noudatimme neuvoa parhaamme mukaan, vaikka nuoriso oli tietenkin innoissaan: mikäs siinä ihanassa koiranpennussa. Koiranpennut ovat kuitenkin yleensä myös paljon muuta kuin ihania, mutta sitä on yllättävän vaikea uskotella muille ilman, että uskoteltavat tai itse oli nähnyt sitä omin silmin.

Ennen nykyisiä koiriamme perheellämme oli koirista kokemusta yhden cavalierkingcharlesinspanjelin ja muutaman sukulaisten hirvikoiran verran. Whippetistä oli tietenkin paljon haettu, luettu ja kysytty tietoa, ja muutamat vanhat tutut omistivat vinttikoiria, joten uskoin meidän olevan valmiita.

SYNNYINMAANA VENÄJÄ

Alun perin meidän piti ottaa whippet suomalaiselta kasvattajalta aivan tästä läheltä, sillä hänellä oli juuri syntymässä uusi pentue. Samaan aikaan näin Facebookissa postauksen, jossa ilmoitettiin moskovalaisen kasvattajan pentueen olevan myytävänä. Tutkin asiaa ja selvitin, miksi ilmoitus oli pompannut silmilleni: pentujen isä oli menestynyt suomalainen uros.

Suunnitelmat muuttuivat, kun kyseisen suomalaisen kasvattajan pentueen kaikki nartut olikin varattu. Tuumin ensin, että käyhän meille uroskin, mutta pohdittuani tarkemmin totesin haluavani nartun, sillä uroksista minulla ei ollut yhtä hyvää kokemuskuvaa kuin nartuista. En ollut varma, pitävätkö väitteet siitä, että nartut saattavat olla perheeseen sopivampia whippetin kohdalla paikkansa, mutta ajattelin pelata varman päälle. 

Ilmoitin moskovalaiselle kasvattajalle olevani kiinnostunut pennuista. Samalla otin yhteyttä myös pentujen isän omistajaan, varmuuden vuoksi. Isän omistaja kertoi pentueen emon olleen miellyttäväluontoinen narttu, joten otin kasvattajan lähettämät tiedot ja kuvat vastaan. Kirjoitin tiedustelun rohkeasta ja tarmokkaasta pennusta, ja kasvattaja vastasi, että kaikki pennuista olivat juuri sellaisia. Pentuja oli vielä jäljellä, mutta narttuja oli enää muutama. Pitkän mietinnän jälkeen valitsimme perheen kesken pennun, joka seisoi kuvassa tummat nappisilmät suoraan kameraan tapittaen. Mielestäni se näytti uljaalta, vahvalta koiralta. 

Jouduinko selittelemään, miksi toin koiran Venäjältä? No jouduin. Aina jos asiasta mainitsi, etenkin koiraihmisille, täytyi varautua selittämään pennun alkuperää. Muutamat eivät pitäneet lainkaan ajatuksesta tuoda koira itänaapurista, mutta useimmat leppyivät, kun kerroin pennun tulevan kennelistä eikä kadulta. 

Kasvattaja oli tuonut Suomeen koiran kerran ennenkin, joten se ei ollut mikään ongelma. 

Shevis nukkui usein tuon pehmopäisen köysilelun kanssa. Se oli sille ikään kuin unikaveri.
Sittemmin lelu raadeltiin käyttökelvottomaksi, se oli nimittäin usein käytössä - se oli yksi
Shevisin suosikkileluista.

VÄÄRINKÄSITYKSESTÄ NIMEKSI 

Kasvattaja lähetti minulle kuvia usein, ja niistä näki, miten nopeasti pentu kasvoikaan. Kiitosten ohessa oli tarkoitus myös ilmoittaa se hänelle lauseella "She is growing fast," mutta space-nappäimen lähellä kyhjöttävä v-kirjain sattui lipsahtamaan sanojen "she" ja "is" väliin. Virhettä ei voinut olla huomaamatta, mutta silloin illalla sen ajatteli harmittomaksi. Eiköhän kasvattaja tajua sen olevan kirjoitusvirhe.

Seuraavana päivänä hän oli jakanut postauksen ja ilmoittanut pentumme nimeksi "Shevis" ja perään "how beautiful name!" Olimme pähkäilleet nimeä pennun valinnasta saakka, joten väärinkäsitys tuli melkoisena hämmästyksenä. Kasvattajan virhettä ei kuitenkaan silloin kehdannut korjata. Niinpä totesimme vain, että muuttaisimme nimen pennun saavuttua.

Koiran nimen keksiminen on melkoinen urakka, jonka vaikeus hipoo vertoja lapsen nimeämiselle. Juuri kun uskoo löytäneensä sopivan nimen, päähän putkahtaa ajatus "haluanko todella kutsua koiraani tällä nimellä koko sen loppu iän?" ja hups - nimi joutuu hylättyjen listaan.

No, emme vaihtaneet nimeä. Näin ollen väärinkäsitys jäi sille tielleen. Ehkä kovin moni koira ei kanna tällaista nimeä, ainakaan Suomessa. Vahingon tapahduttua oli mahdotonta kuvitella Shevisille toista nimeä, vaikka aluksi tuumailimmekin sen olevan koiralle liian hankala. Ajan myötä hankaluus otti tunnusomaisuuden muodon - ja nimi oli jo muutenkin ehditty opettaa pennulle kun se saapui meille.

UUSI KOTI

Sillä viikolla, jona Shevisin oli määrä saapua, tunnelma oli odotuksesta lämmin. Oli selvää, miten kaikkia perheemme jäseniä suorastaan jännitti. Ulkomaalaisessa kasvattajassa oli se huono puoli, ettei pentua voinut käydä kennelissään tervehtimässä - se täytyi valita kuvien perusteella, ja sen luonnetta saattoi vain arvailla. Lisäksi Shevis oli maahantuontilakien vuoksi liki puolivuotias meille saapuessaan.

Pentu kannettiin meille kotiin. Se jäi eteisen lattialle kuono oveen päin ja vapisi kauttaaltaan. Pian se kuitenkin toipui ja viiletti tutkimaan paikkoja. Se riehui suunnattomasti vaikka kuinka yritimme hyssytellä ja otti lempipaikakseen sohvan. Sitten muistimme, että sen tuojat olivat kehottaneet antamaan sille ruokaa. Pentu rauhoittuikin syötyään, eikä yökään mennyt ihan niin kuin kauhukuvitelmissani: tokihan Shevis haukkui ja uikutti, mutta enemmän se nukkui. Joskus neljän aikaan aamuyöllä se alkoi tassutella ympäriinsä. Ensin siihen ei kiinnittänyt huomiota, tokihan pentu vaelteli. Sitten sen suunnalta lehahti järkyttävä haju, jossa kenenkään ei pitäisi voida tai edes yrittää nukkua. 

Tarpeiden tekaisu sisälle aamuyöllä oli esimakua siitä, mitä pentuvuosi tulisi vielä tuomaan tullessaan.