Sisäkoirasta ulkokoiraksi

 Keväällä 2018

Alussa Shevis nukkui pahvilaatikossa täkki pehmusteenaan, sillä kunnollisen pedin hankkiminen
pentuajan mentyä tuntui sopivammalta vaihtoehdolta. Whippetit tunnetusti rakastavat pehmeyttä,
mukavuutta ja lämpöä, joten täkin ansiosta Shevis viihtyi pedissään loistavasti. Kuten kuvasta näkyy,
pahvilaatikko on ilmeisesti tarjonnut myös pureskelun aihetta.

Shevisin ensimmäinen kävely oli lähinnä hidasta tutustumista ulkoympäristöön. Näytti siltä, ettei pennulla ollut kovin kivaa ulkona, sillä se kulki hitaasti ja varautuneen näköisenä. Tuntui, että se oli enemmän sisä- kuin ulkokoira. Tämä oli tietenkin odotettavissa, ja onneksi Shevis tottui ulkoiluun nopeasti ja oppi rakastamaan sitä niin, että siirryimme lyhyistä pyrähdyksistä pidempiin kierroksiin jo muutaman viikon kuluessa.

Shevis oli pentuna melkoinen energiapakkaus, kuten vinttikoiran ja monien muidenkin rotujen pentujen kuuluu. Silloin kun se ei nukkunut, se leikki tai oli muuten vain tarmokas. Sen lempileluiksi nousivat monille tuttu, herkästi röhkivä porsaslelu, sekä pehmeät, ravisteltavat tai pureskeltavat lelut, joiden kanssa sitä täytyi vahtia tarkasti: se nimittäin rikkoi jatkuvasti ennätyksensä pehmeiden lelujen suolistamisnopeudessa. 

Sisäsiisteys ei ollut Shevisin vahvimpia osaamisalueita, sillä se saattoi lirauttaa tai vääntää pötkylät vaikkapa kesken leikin. Onneksi se oli opetettu tekemään tarpeensa alustoille jo kasvattajan luona, vaikka välillä siltä pääsi ohikin. Ulkona kehuimme sitä ponnekkaasti, ja jatkuvan opettelemisen jälkeen se tajusi sanoman ainakin jossain määrin: tee mieluummin ulos kuin sisälle.

RIISTAVIETTISYYS HERÄÄ

Kun Shevis motivoitui ulkoiluun ja alkoi rakastaa sitä kuten liikunnallisen koiran kuuluu, siinä alkoi jo mitä selvemmin nähdä metsästäjän perimää: tarvittiin vain rasahdus pensaikossa tai vilahdus ruohikossa, ja Shevis tuijotti jo havainnon suuntaan korvat pystyssä ja nenä ilmaa nuuhkien. Pian se jo oppi yrittämään lähteä havaitsemansa otuksen perään. Silloin se oli helppo hillitä, mutta nykyään joutuu pitelemään lujasti. Pienen keskikokoisen koiran koostaan huolimatta se on todella vahva. Anteeksi, Vis. Tässä asiassa olen vahvasti rusakkojen ja muiden tavoittelemiesi elukoiden puolella. 

Pienenä Shevisin sekokohtaukset tulivat aina lenkin alkupuolella. Niihin kuului juoksupyrähdyksiä, ponnahtelua, käpyjen vierittelyä ja kantamista, leikatusta ruohosta muodostuneiden myttyjen ravistelua, hyttysten ja muiden hyönteisten napsimista ja vaikka mitä muuta. Kotioloissa se enimmäkseen nukkui, mutta myös sisällä se purki riehakkuuttaan hakemalla eteisestä kenkiämme ja muita ulkovarusteitamme, tai touhottamalla lelujensa parissa. Kiellettyjen asioiden tekemisessä se olikin todella etevä, kuten koiranpennut yleensä.

KOIRANPENTU MIKÄ KOIRANPENTU - VERRATTAVISSA JYRSIJÄÄN

Shevis ei oikeastaan ollut jyrsivä pentu pahinta laatuaan, mutta toki sekin pureskeli. Kyllä se on sohvankulman, nettijohdon, leluja, muutaman kirjan ja muiden huonekalujen kulmat tehokkaastikin tuhonnut. Aluksi koetin suojata huonekaluja chewing stopper-suihkeella, mutta huomasin pian, että se vaikutti vain sen aikaa kun oli tuoretta. Se kuin laimeni muutaman kymmenen minuutin kuluttua, joilloin Shevis jo nuoleskelikin sitä, eikä ollut moksiskaan. 

Tabascosta ei Sheviskään välittänyt. Sen ainoa ongelma on, että se värjää, mutta minusta oli tärkeämpää suojata huonekalut. Tabascon lisäksi muuritimme sohvan ja seinät kompostiverkoilla, mikä osoittautuikin käteväksi ratkaisuksi. Shevisillä oli yksin jäädessään tapana kaivella kaikki sohvatyynyt lattialle, ja lisäksi se hampaili seinille. Muuten se ei ollut yksinäisyydestä kovin kauhuissaan - ei möykännyt tai riehunutkaan, luultavasti enimmäkseen nukkui, mikä oli ihmisten näkökulmasta hyvin arvostettavaa.