Teinimonsteri

Syyspuolella vuonna 2018

Shevis oli pentuna varsin nopea oppimaan, ja meillä oli tapana sekä ylistää että kirota sen näennäistä älykkyyttä. Vaikka olin varautunut pennun pureskeluun ja energisyyteen niin fyysisesti kuin henkisestikin, tekemistä oli vaikka millä mitalla Shevisin saavuttuakin. Oli mahdotonta sanoa, minkä luontoinen pentu on ja kuinka varautua sen pitämiseen, vaikka kasvattaja kertoikin Shevisistä auliisti. 

MURROSIKÄINEN

Olin kuullut kaikenlaisia kauhujuttuja koiran murrosiästä. Shevisin teinikuukausien lähestyessä en ollut vieläkään täysin varma, kuinka suhtautua tulevaan. Minulle oli kerrottu, että jotkut koiranomistajat harkitsivat pennustaan luopumista murrosiän villeyden vuoksi. Huomasin toivovani hartaasti, että tämä olisi sanottu puolittain vitsillä tai vain vahvasti liioiteltuna.

Niinhän se sitten oli, että ihanan kultaisen pentumme kuuloaisti joutui täysin hukkateille. Oli kuin koira olisi ollut koko ajan jonkin pikkueläimen perässä, sillä se ei kuunnellut mitään, käskyjen tai kieltojen noudattamisesta puhumattakaan. Shevisillä teini-ikä iski melko tyypilliseen kohtaan, yhdeksän ja yhdentoista kuukauden iän välimaastoon. Silloin se aiheutti myös eniten vahinkoa asunnollemme, sillä nyt sen pureskeluvimma ei enää johtunut puhkeavista rautahampaista vaan se jyrsi ikäänkuin protestina vaikkapa yksinololle.

Melko pian Shevis ansaitsi itselleen lempinimen Teinimonsteri. Se tuli edelleen mainiosti toimeen muiden ihmisten ja muiden koirien kanssa, mutta leikit ja otteet olivat rajummat, vanhempien koirien rajoja ja omistajien kärsivällisyyttä testattiin. "Hullun koiran kohtaukset," puuskat, joiden aikana Shevis juoksi päättömästi ympäriinsä, yleistyivät.

Murrosiässä Shevis oppi viihtymään lähistön puistossa ainoana koirana, pelkän ihmisen ja heitettävän lelun kanssa. Noutaminen ei tullut kuuloonkaan, sillä koska lelu juostiin mahdollisesti vaivalla kiinni, se täytyi myös saada pitää. Toisinaan Shevis jätti lelut sikseen ja juoksi puiston ympäri, ehkä mielikuvitusjäniksen perässä. Puisto on siinä mielessä koiralle hyvin sopiva paikka, että se on aavistuksen syrjässä, tilava riehakkaimmankin persoonan temmeltää ja ripauksen maastoinenkin harvaan kasvavilla mutta varjoa tuovilla puilla höystettynä.

Kaikesta huolimatta minusta tuntuu, ettei Shevisimme teiniaika ollut mitään täysin toivotonta. Murrosikäisyyden seassa näkyi päivä päivältä yhä enemmän pilkahduksia tulevaisuuden koirasta, hellästä, maltillisesta aikuisesta whippetistä. Pystyin suorastaan näkemään, kuinka Shevis kasvoi, enimmäkseen henkisesti, vaikka huomasin sen kehon muotoutuvan aina reilun vuoden ikään saakka.

SUKUKYPSYYS SAAVUTETTU

Olin tarkkana juoksujen varalta aina kuuden kuukauden iästä saakka, sillä koiran ensimmäiset juoksut ovat useimmiten puolen vuoden ja vuoden iän välissä. Shevisillä juoksuja ei tuntunut vain kuuluvan, mutta epäilin omaa tietämystänikin. Olin lukenut paljon juoksujen merkeistä - ja paljon myös siitä, miten huomaamaton kiima voi joillain nartuilla olla. Juoksuissa oli yllättäen ajattelemisen aihetta kylliksi. Entä jos koirallani on juoksut, enkä vain huomaa sitä?

Kävi ilmi, että Shevis juoksuilee hyvinkin selkein merkein. Vuoto on runsas ja turvotus näkyvä. Koira näytti whippetiksi pöhöttyneeltä, ja pöhötys pysyi vielä kolme kuukautta juoksujen jälkeen. 

Shevisillä ensimmäiset juoksut olivat yhdentoista kuukauden iässä, ne alkoivat viime joulukuussa (2018) ja jatkuivat tammikuun (2019) puolelle. Määritimme ulkoiluaikataulua toisin, muttemme kovin paljoa. Shevisistä tulee levoton, jos se ei ulkoile tarpeeksi. Paksu toppatakki toi mielenrauhaa omistajalle, vaikkei takuulla olisi innokkasta urosta estänytkään. Ja niinhän siinä toisinaan kävi, että juoksupöksyt unohtuivat koiralle jalkaan kun takki laitettiin päälle. Unohduksien vuoksi pöksyt olivat vaarassa sotkeentua tai sotkeentuivat, ja niitä sai aikansa huljutella pesuvedessä kaikkien ulostebakteerien eliminoimiseksi. Varapöksythän siinä tietysti oli hankittava.

Juoksuisen koiran kanssa ulkoilu on hermoja raastavaa. Koskaan ei tiedä, pitääkö vastaantuleva uroksestaan tarpeeksi napakasti kiinni. Harmillisesti kohtasimme myös ihmisiä, jotka suhtautuivat varoitukseen juoksuisesta koirastani välinpitämättömästi. Tämä oli melko hämmentävää ja epämiellyttävääkin, sillä se sai entistä enemmän varuilleen.

Kun juoksut olivat ohi ja sukukypsyys saavutettu, huomasin äkkiä omistavani levollisen aikuisen koiran, jossa oli havaittavissa vielä nuoruuden energisyyttä, mutta joka osasi jo ajatella ennen toimintaa.